Pelastusliivit koiralle
Monet ihmiset epäröivät koiran hankkimisessa, koska heidän mielestään se vaikeuttaa elämäänsä. He ajattelevat, että eivät ehkä pysty ottamaan koiraa mukaan kaikkialle, mutta se ei pidä paikkaansa. Koiran pystyy ottamaan mukaan suurimpaan osaan paikoista, jopa vaikka merelle, jolle lähtö vaatii vain vähän enemmän tietoa ja tietenkin oikean pelastusliivin koiralle.

Olen todella kiinnostunut veneilystä, voinko pitää koirani mukana merellä?
Kuten olemme jo ennen sanonut, on periaatteessa mahdollista pitää koirasi mukana missä vaan. Joten jos sinä viihdyt merellä ja haluat pitää koirasi mukana kun kalastat, purjehdit tai olet ulkona veneellä, voit ehdottomasti sitä tehdä. Itse asiassa monet koirat pitävät veneilystä, varsinkin jos olet totuttanut koirasi siihen jo pienestä. Joten jos tiedät että tulet olemaan merellä, totuta koirasi heti alusta niin teillä tulee olemaan paljon ihania hetkiä yhdessä veneillessä.
Sinun tarvitsee vain sopeuttaa ympäristöä niin, että koirasi voi saada varjoa, vettä ja viileän paikan levätä kun olette veneessä. Lisäksi voit myös miettiä, kuinka kauan tulette olemaan merellä. Vaikka molemmat viihtyisi merellä 4-5 tuntia voi olla pitkä aika koirallesi ja se voi tarvita käydä maissa välillä venyttämässä jalkansa jos olette kauna veneilemässä.
Tuomaan koirasi mukaan merelle ei tarvitse olla vaarallista. Pentuja ja nuoria koiria on tietysti hyvä kouluttaa totuttaa veteen ennen kun tuot sen mukanasi avoimelle vedelle. Kun koira on rauhallinen ja tottunut veteen silloin pelastusliivi on oikeastaan kaikki mitä tarvitset.
Tarvitseeko koirani pelastusliivin?
Kyllä! Jos koirasi tulee mukaan veneilemään suosittelemme aina pitää pelastusliiviä koiran päällä. Sinä ja koirasi matkustatte tällä tavalla turvallisesti veneessä ja jos onnettomuus sattuisi ja sinä, koirasi tai molemmat joutuisitte veteen et tarvitse olla huolissasi koirastasi. Varmista että pelastusliivissä on pikalukot, nostokahva selässä ja vahvat hihnat, silloin sinulla on hyvä ja luotettava pelastusliivi.
Älä koskaan kiinnitä koirasi tavallisella kaulapannalla ja taluttimella veneeseen! Jos koirasi hyppäisi tai putoisi laidan yli se voi jäädä roikkumaan veneeseen tai joutua veden alle. Käytä mieluimmin pelastusliiviä niin koirasi on turvassa jokaisessa tilanteessa.
Jotkut koirat, joilla on esimerkiksi fyysisiä ongelmia tai jotka etupainavia (esimerkiksi monet bulldog rodut), saattavat tarvita pelastusliivia lisäturvana uidessaan syvemmässä vedessä.
Meillä on kattava laadukas valikoima pelastusliivejä koirille. Löydät pelastusliivin, joka pystyy käsittelemään jopa 80 kg painavia koiria, joten riippumatta mikä koirarotu sinulla on voit pitää sen mukana veneillessä.